Kun delfiinien aiheuttamasta euforiasta, kaikesta juodusta suolavedesta ja jalkakrampeista oli selvitty, jatkettiin vasemman puoleisen liikenteen tarjoamaa jannittavaa matkaa. Maisemat jatkuivat komeina koko saaren pohjois-osan alueella.
Mietittiin samalla kun ajeltiin lanteen pain, etta missa mahdettaisiin seuraavan kerran yopya. Kaikki matkan varrelle sattuneet kylat meinaan muistuttivat toisiaan aika lailla (Karikari, Kerikeri, Hihi, vai mita naita nyt on). Paatettiin valistuneen kartta-arvonnan jalkeen pysahtya Ahiparan rannikkokaupunkiin. Hostelli oli aivan Tasmanian meren rannalla ja mukavan nakoiset auringonlaskut saatiin kaupan paalle.
Aamulla oikein urheiltiin ja juostiin rantahiekassa muutaman kymmenen minuutin lenkki ja jatkettiin matkaa.
Lansirannikko ei aivan yhta hienoa seutua meidan mielesta ollut kuin itainen, mutta kohtuullisia nakymia tarjosi kuitenkin.
Erikoisin patka oli Waipouan metsa. Valtavia 800 vuotiaita kauripuita ja muutenkin hyvin eksoottisen oloinen alue.
Viimeiseksi yoksi pysahdyttiin Dargavillen kylaan, hauskan nimen vuoksi. Yopaikaksi loytyi vanha alakoulu, joka mukavalla tavalla oli muutettu hostelliksi. Illalla grillailtiin ja opeteltiin etelaisen tahtitaivaan merkkeja, joita hostellia pitava mies meille takapihan nurmikon "observatoriosta" yritti esitella....kauhean montaa ei mieleen jaanyt.
Sellainen viikonloppumatka kuvat kertokoon lisaa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti