Arequipa vol 1

Yobussilla tosiaan siirryttiin Icasta Arequipan kaupunkiin 2300 metrin korkeuteen. Bussimatka meni huonosti nukkuen ja pelattiin siella paikallista bingoakin. Saatiin meidan mielesta jo monta vaakarivia tayteen, muttei uskallettu huudella bingoa kun ei aivan varmoja oltu ymmarrettiinko kaikki numerot oikein. Ilmeisesti tavoite ei kuitenkaan ollut saada riveja vaan jotain muuta, saantoja yritettiin kysella vierustovereilta mutta yhteista kielta ei vaan loytynyt. Meni sitten palkinnot sivu suun.

Perille paastiin muutama tunti myohassa ja asemalta oli varattu kyyti hostellille, jotta valtytaan suurimmilta huijauksilta.

Sitten marssittiinkin poliisiasemalle selvittamaan kameran haviamista. Taalla on erikseen turistipoliisi, jolle rikosilmoitukset mennaan tekemaan. Loydettiin oikein englantia puhuva viranomainen, jonka kanssa asiaa ruvettiin kaymaan lapi. Ensimmainen ongelma oli, etta rikosilmoitus pitaisi tehda siina kaupungissa missa rikos on tapahtunut. Poliisi oli lahettamassa meita takaisin Ican ja Liman suuntaan, mutta ystavallisesti kerrottuamme, etta se ei ole mahdollista lupasi han tehda ilmoituksen ja postittaa sen sitten eteenpain. Ilmoituksen teko oli kohtuu suurpiirteista ja kun se oli saatu valmiiksi seurasi jatko-ohjeita, ensinnakin poliisiasemalla ei ole kopiokonetta, jonka vuoksi on mentava lahimpaan kopioliikkeeseen ottamaan passista kaksi kopiota. Toiseksi poliisilaitoksella ei ole kirjekuoria, joten on ostettava sellainen kirjakaupasta. Poliisilaitokselle piti lisaksi toimittaa kameran laturit ja USB-kaapelit, jotta todistettavasti kyseinen tuote on hallussa ollut, seka hakea Banco de Nacionalista joku hammentava kuitti omaa vakuutusyhtiota varten. Naiden ohjeiden mukaan toimimme ja palasimme poliisiasemalle kahta tuntia myohemmin. Kirjeen postitus rikoksen tapahtumapaikalle maksoi 5-10 solea ja annettuamme poliisille 10 solea han ilmoitti, etta vaihtorahat ja kuitin voi tulla hakemaan kolmen tunnin paasta. Ei siina auttanut kun odotella sen aikaa. Vaihtorahoja (2,30) ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan tarjolla silla tulostimen paperit maksoivat 1 solen, joten seta kyseli etta haluatteko tosiaan tuon yhden solen viela takaisin....no antaa olla... etta sellaista viranomaistoimintaa.

Kaiken taman hassakan jalkeen seuraavana paivana metsastettiin sitten uutta kameraa. Malleja on tarjolla vahan, joten valinta ei kauhean vaikea ollut. Canonin kameraa haeskeltiin ja loydettiinkin sopiva ja ihan sopuhintainen. Ostaminen ja maksaminen ei sitten ihan kauhean katevaa ole. Ensin tutkittiin paketti, etta se sisaltaa kaikki luvatut osat, jonka jalkeen passintarkastus ja sen jalkeen tehtiin kauppakuitti. Sitten siirryttiin sirukortti-maksupaatteelle maksamaan ostos. Myyja ei osannut kayttaa sirukortinlukijaa, joten jouduttiin itse syottamaan hinta ja auttamaan kaytossa. Molempien kuittien kanssa mentiin laheisen pankin tiskille, jossa kirjoitettiin ja tulostettiin maksukuitti. Viela siita piti siirtya neljannelle tiskille, jossa kirjoitettiin takuukuitti. Melko vaikeaa, mutta onnistui kuitenkin.

Kaksi paivaa ja sata tulostetta ja ohjetta myohemmin saatiin siis uusi kamera ja hyva niin. Voitiin hyvilla mielin valmistautua maailman toiseksi syvimman kanjonin valloitukseen.

Toivottavasti ei heti uudestaan varasteta mitaan, on kohtuu raskasta tama asioiden hoitaminen.