Road Trip - Northland

Ja taas jatkuu...

Selviteltiin tosiaan ensimmaisen viikon aikana erilaisia tyontekomahdollisuuksia, jotta saadaan tama budjetti edes jollakin lailla jarkevaksi taman Uuden-Seelannin ja Australian osalta. Meidan ammattitaito kun on tassa viela vahan kehittymaan pain niin oman alan toita ei tietenkaan tarjolla ole joten katseet on suunnattu oikeastaan kaikkeen muuhun. Muutaman ensimmaisen paivan aikana lahetettiin noin kaksikymmenta kyselya eri suuntaan ja vastauksiakin saatiin, mutta veri vetaa etelaan ja aika monet toista on tarjolla taalla Aucklandissa. Saatiin eraan asuntoautoja vuokraavan firman kautta kuitenkin mukava "tyo" eli siirretaan heidan yksi auto ensi viikolla Aucklandista Christchurchiin etela-saarelle. Matkaa on 900 kilometria ja aikaa viisi paivaa. Toivotaan myos etta sielta toita loytyy, lupaavalta nayttaa ainakin.

Viikonloppu siis oli aikaa ja Auckland paaosin kavelty lapi, joten vuokrattiin jamakka Nissan Sunny ja lahdettiin neljan paivan road tripille pohjoiseen, lampimien vesien aareen. Oikealla ajaminen tuotti alkuun ja lopuksikin erilaisia jannittavia tilanteita, mutta hyvin meni keskimaarin ja ehjana sailyi: auto, ihmiset ja parisuhde...

Ensimmaisena paivana ajeltiin Aucklandista pohjoiseen itarannikkoa pitkin ja maisemat oli huikaisevat....ensin vahan sademetsan nakoista, sitten pienia vuoria ja aina valilla tie palasi rantaan ja paratiisisaarille.



Pysahdyttiin matkalla muutamalla rannalle ja muuten vaan hammasteltiin maisemia ja naureskeltiin paikan nimille, ei siina oikein muuta voinut tehda.





Ensimmaisena paivana matkustettiin Bay of Islands nimiseen paikkaan ja siella sellaiseen kylaan kuin Paihia. Alueella on tosiaan 144 pienta saarta, josta omaperainen nimi juontaa juurensa, mutta tarkeinta on kuitenkin se, etta delfiinit viihtyvat alueen vesissa.

Tasta paastaankin itse asiaan. Toisena paivana lahdettiin suurin toivein delfiinien peraan tarkoituksena ensin loytaa niita jostain lahdelman alueelta tai sitten viimeistaan avomerelta. Toiseksi jos onni olisi myota niin niiden kanssa olisi mahdollista paasta uimaan.... taman kaiken todennakoisyys liikkui jossain 40-50 prosentin hujakoilla, joten liikoja ei odottettu. Aamu tosin alkoi mahtavalla auringonnousulla.



Tunnin verran ajeltiin moottoriveneellamme lahtea edestakaisin, kunnes delfiinit vihdoin loytyi...onnea siis oli matkassa. Lisaksi loytyi viela kuulemma teini-ikaisten delfiinien lauma, jotka kovasti olivat kiinnostuneita meidan veneesta.




Koska onnemme tuntui olevan loputon ei delfiineilla ollut mukana poikasia, jotka olisivat uimisen niiden kanssa estanyt, joten ei muuta kuin veteen. Tarkoitus avomeridelfiiniuinnissa on polskia rapyloiden ja snorkkelin kanssa delfiinien laheisyydessa, herattaa niiden huomio, huutelemalla, aantelemalla ja tekemalla kaikenlaisia temppuja, jos uimarit on tylsia ei delfiineita heidan kanssa kiinnosta uida. Kaikki tama on siis myos kohtuu rankkaa. Ennen kuin veteen sai menna, laivan kapteeni piti tulenpalavan puheen turvallisuusseikoista ja kysyi sen jalkeen ovatko kaikki varmasti lahes kilpatason uimareita (ei olla mutta vastaus tietenkin etta kylla kylla). Toisena vaatimuksena oli etta snorkkelin kaytto on tuttua (kumpikaan ei ole koskaan kayttanyt mutta vastaus tietenkin etta kylla kylla). Sitten vaan valineet niskaan ja delfiinien kanssa veteen.



Jostain kasittamattomasta syysta, varmaan surkeasta uintityylistamme johtuen delfiinit joukostamme kiinnostui ja pyorivat hyvin lahella meita. Jossain vaiheessa laskettiin etta nelja oli noin rapylan mitan paassa aivan meidan alapuolella...taytyy sanoa etta vaikka delfinaariossa on niita nahnyt niin on ne silti valtavan isoja.... Mahtava kokemus ei voi muuta sanoa, ehka sellaisen lapsuuden haaveen toteutuminen....:)

Tassa viela yhden meidan ryhmalaisen nayte miten lahella mentiin....




Loput reissusta laitetaan seuraavaan tekstiin, nyt loppuu nettiaika.....

Mahtavaa....


A ja H

Auckland

Moi!

Taas on viikko vierahtanyt niin kirjoitellaanhan kuulumisia. Lennot Mendozasta Santiagon kautta Aucklandiin kulki mukavasti ja ihan aikataulussa....mahtavasta reklamaatiosta toivottiin saavamme paikat business-luokkaan pitkalle lennolle, mutta haaveeksi jai niinkuin kuvitella saattaa. No mukavastihan se kolmetoista tuntia sujui kun katseli elokuvan ja yritti nukkua. Vieressa oli kasittamaton australialainen poika joka istui koneeseen, nukahti, herasi syomaan, nukahti uudestaan ja herasi perilla....veikataan ettei dopingtestista olisi kylla selvinnyt.

Lento lahti Santiagosta tosiaan keskiviikkona 23.15 ja oli perilla luonnollisesti perjantaina 04.30. Hieman hankala kasittaa naiden aikavyohykkeiden rakenne vaikka kuinka yritettiin niin meni sitten kellon siirtaminen vahan poskelleen ja oltiin kolmelta yolla virkeina jo odottamassa laskeutumista. Matkatavaratkin saatiin perille ja siirryttiin passintarkastuksen kautta elintarvike tulliin tai johonkin vastaavaan. Passintarkastuksesta poistuttiin kiittamalla espanjaksi ja lahtemalla vaaraan suuntaan. Tallainen suljettu saarivaltio on myos aika tarkka maahantulevien elintarvikkeiden yms suhteen, jonka vuoksi vaelluskenkammekin tarkastettiin sen varalta ettei multaa ja vieraita olioita maahan kulkeudu. Mukavan oloinen Maori-mies tarkastuksen suoritti ja saatiin kengatkin mukaan loppumatkalle.

Lentokentalta lahdettiin lentokenttabussilla hostellia kohti Mt. Edenin kaupunginosaan. Yritettiin katevasti ensin kuljettajan ovesta sisaan, kun ei heti tajuttu etta taallahan autotkin kulkee vaaralla puolella. :)

Muutama ensimmainen paiva Aucklandissa selviteltiin jetlaggia, veronumeroita, tyomahdollisuuksia, bussiaikatauluja, vuokra-autojen hintoja ja kaikkea muuta tylsaa ja turhanpaivaista. Samalla kaytiin katsomassa myos Sky Toweria, Mt. Edenia ja satamaa. Syotiin liikaa 2,5 euron sushiannoksia, loydettiin ruisleipaa ja lakritsia ja kaytiin lenkilla. Siina kai se ensimmainen viikko pahkinan kuoressa. Laitetaan naita alkumatkan kuvia tahan peraan.

Nakyma Mt. Edenilta Aucklandin keskustaan



Antin uusi vene tossa vasemmalla ja Sky Tower



Sky Towerin lasilattia ja 168 metria maahan noin suunnilleen.



Hannele ja Auckland



Tallainen aloitus jatketaan tuolla Northlandin road tripilla......


A ja H

La Paz- Santiago -Mendoza

Buenas taas!


Hetki on mennyt viime tekstista, mutta summataan nyt nopeasti mita on tapahtunut.

Lennothan meni sitten miten meni. La Pazista paastiin komeasti ainoastaan tunnin myohassa Santiagoon. Santiagosta ei sitten saman paivan puitteissa Mendozaan enaa lennettykaan eli tiedossa oli yo Chilessa. Maanjaristyksen jaljilta lentokenttaa tarkasteltiin viela useamman terminaalin osasta jonka vuoksi esim. matkatavarahihna oli mallia LAN-airlines, eli kiitoradan vieressa....



toimii auringon paisteessa, mutta en tieda miten sateella mahtaa homma pyoria. Lentokentan lipunmyynti-tiskit ja check-in tiskit oli siirretty ulos telttoihin, jotka olivat vallanneet lahes koko kentan pysakointialueet. Erittain tilapaisista ratkaisuista huolimatta, ihmiset liikkuivat alueella hyvin rauhallisesti ja homma tuntui toimivan erittain hienosti.
Missatun jatkolennon takia meita kavelytettiin ympari telttaterminaalia ja eri LANin tiskilta toiselle, mutta lopulta saimme vahvistettua jatkolennon aamuksi ja hotelli ja kuljetuskin sinne jarjestyi. Matkatavarat oli nerokkaasti kuitenkin LANin toimesta hukattu jonnekin ja nain tilapaisjarjestelyjen aikaan se tuntuu olevan asiakkaan tehtava niita metsastaa. Seuraavan kahden tunnin ajan kavelimme mita ihmeellisimpien rakennustyomaiden lapi kyselleen laukkujemme peraan....vain lopulta saadaksemme selville, etta ne on jo menossa Mendozaan....



Ei muuta kuin paivareppu selkaan ja menoksi.

Semi-luksus henkiloauto meidat sitten ajoi Santiagon keskustaan ja Crown Plaza hotelliin. Jonkun verran tuli matkalaisille orpo olo, seista nyt valtavan viiden tahden hotellin aulassa viikon kaytetyt vaatteet ylla ja koko paivan matkustaneena. Saatiin jotenkin nikoteltua portieerille, etta LANin jatkolentoa odotellaan ja jonkunlainen huone on luvattu taalta. Siita asiat sitten alkoivatktin rullata ja saatiin avaimet 270 dollarin king-size bed huoneeseen ja ohjeet ilmaisen paivallisen nauttimiseen toisen kerroksen tilausravintolassa. Oltaisiin kylla viihdytty pidempaankin, mutta lyhyeksi jai visiitti kun lentokentalle piti palata jo 05.10 lahtevalla kuljetuksella....mukavaa vaihtelua toki hostelli asumiselle :)



LANin touhuista vois satuilla tassa pidempaankin, mutta kirjoitettiin niille kolmen sivun yksityiskohtainen ja meidan mielesta erittain aiheellinen reklamaatio...katotaan nyt mita saadaan vastaukseksi? (ei viitsi sita tahan nyt kopioida...jos voitetaan jotain niin laitetaan malliksi. :)

Mendozaan pyrahtaa Andien yli Santiagosta noin 50 minuuttia ja saavuttiin siis heti aamusta perille. Hostellia ei meinannut heti alkuun loytya, mutta tunnin sinnikkaan vaelluksen jalkeen vapaita sankyja vihdoin loytyi. Pari paivaa vietettiin ensimmaisessa hostellissa, joka oli aivan loistavalla paikalla aivan kaupungin keskustassa, mutta suihkut ja muut tilat olivat luvalla sanoen allottavat, lakanat oli niin rispaantuneita etta niista nakyi lapi ja muuta pienta niin vaihdettiin sitten hostellia.

Sitten alkoikin aktiiviloma osuus. Ensin pyyhallettiin Mendoza-joelle koskenlaskuun. Kuuden hengen kumiveneella sitten hollantilaisten, australialaisten ja paikallisen oppaan kanssa laskettiin 2-3 luokan koskea kolmen tunnin ajan. Andien huipulta tuleva sulamisvesi ei todellakaan mitaan mukavan lamminta ole ja kun Antti viela onnistui tössimaan itsensa laidan yli jokeen ja uimaan kivien seassa niin virkistava veneretki oli kruunattu. Mahtavaa touhua ei voi muuta sanoa...kuvia ei ymmarrettavista syista ole kun molemmin kasin piti meloa milloin mihinkin suuntaan ja valilla sukeltaa veneen pohjalle turvaan. Suositellaan kylla....

Seuraavana paivana selka- ja olkapaa-lihaskipujen parantamiseksi lahdettiin pyoraretkelle Maipun alueen viinitiloille. 12 kilometrin matkalla on katevasti 12 eri viinitilaa ja muutama likoori/suklaatehdas. Koko aurinkoinen paiva meni sitten eri viinilajikkeisiin tutustuessa, viinien valmistamisen saloihin perehtyessa ja maisemista nauttien.









Nyt on enaa yksi yo Etela-Amerikkaa jaljella, ainakin toistaiseksi. Huomenna tarkoitus on lentaa ison veden yli ja Uuteen-Seelantiin....englannin kieliset lehdet, ihmiset, menut, tv-ohjelmat, oppaat, ohjeet, aikataulut seka toimivat vesivessat taalta tullaan.........


A ja H

La Paz - Salar de Uyuni

Moi taas!

Syydetaan nyt naita teksteja tanne kun ollaan terveina ja koneet tuntuu toimivan. Punosta siirryttiin Titicaca-retken jalkeen bussilla Bolivian puolelle ja La Pazin kaupunkiin. Bussimatka varmistui vasta lahtoaamuna silla muutaman paivan ajan ennen lahtoa Bolivian bussi/taksi/rekka/kollektivo ja muut kuljettajat olivat lakossa. Lakko oli alkanut ilmeisen rauhallisesti, mutta hyvin pian oli alkanut ilmaantua levottomuuksia kuten tiesulkuja, autojen kivityksia ja muita. Useita mellakoitsijoita oli pidatetty ja se aiheutti vain lisaa levottomuutta. Onneksi paikalliset viranomaiset ja kuskit paasivat juuri meidan lahtoaamuna sopuun ja liikenne palasi normaaliksi. Lakon ja mielenosoitusten syy ei kauhean luottamusta herattava ollut, silla hallitus kielsi aiemmin humalassa ajamisen eika se paikallisten ammattiautoilijoiden pirtaan sitten sopinut.....etta sellaista.

Punosta rajalle matka kesti muutaman tunnin ja kohtuullisen valjien rajamuodollisuuksien jalkeen hypattiin isosta bussista Hiacen kyytiin ja ajeltiin 20 minuutin matka rajalta Bolivian puolelle Copacabanan kylaan. Sielta matka jatkui paikallisen mittapuun mukaan mukavalla bussilla maailman korkeimpaan paakaupunkiin La Paziin. Matkalla piti myos paikallista lossia hieman kayttaa.....



Eraanlaisen kanjonin pohjalla oleva miljoonakaupunki karsii kylla kovasti kapeista kaduista, liiallisesta liikenteesta ja huonolaatuisesta ilmasta, mutta muuten mielenkiintoisen oloinen paikka.



Seuraava paiva pyorittiin keskustan alueella, syotiin kolmen ruokalajin lounaat eurolla, ostettiin halpoja mustan porssin tuotteita ja ihmeteltiin kaupungin menoa. Illalla hypattiin yobussiin ja lahdettiin katsomaan maailman suurinta suola-aavikkoa Uyunin kaupungin lahelle. Aavikolle jarjestetaan paivan retkia ja 3 paivan retkia. Olisimme ilman muuta viettaneet alueella tuon 3 paivaa, mutta sairastelun ja lentolipussa olevan tekstin "lentoyhtio varaa oikeuden muutoksiin" vuoksi aikamme Boliviassa oli hyvin rajallinen eika kolmen paivan retki ollut mahdollinen. Jouduimme siis ajamaan La Pazista 12 tunnin bussimatkan aavikolle, tekemaan paivan retken ja ajamaan yobussilla jalleen takaisin La Paziin. Rankkaa, mutta antoisaa. Ensimmainen bussimatka sujui kohtuullisesti, tiet olivat auki ja matka taittui aamuun asti mukavasti nukkuen. Perilla oli aikaa nauttia aamupalaa (puuroa!!!!) ennen nelivedon kyytiin hyppaamista ja aavikolle ajelua.

Paivaretki alkoi nerokkaasti junien "hautausmaalta", jonne kaikki Bolivian ensimmaiset junat on jatetty ruostumaan....taman jalkeen luvassa oli perinteinen matkamuisto myymala, jonka erikoisuutena oli yllattaen suolasta tehdyt esineet, kuten maustekupit yms. Ei ostettu sitten niitakaan.

Junien hatausmaalta.....



Taman jalkeen paastiin itse asiaan eli aavikolle. Valkoisen valtavan pinnan paalle oli yon aikana satanut muutaman sentin kerros vetta (joo vaikka aavikolla ollaankin), joka luo nayttavia optisia harhoja ja havittaa taydellisesti syvyysnaon. Kaikenlaisia hassuttelukuvia yritettiin ottaa, mutta huonosti nayttivat onnistuneen kun jalkikateen niita ihmeteltiin.....syytetaan vaikka huonoa kameraa.











Aavikon reunalla on myos kokonaan suolasta tehty hotelli, jossa yopyminen on kohtuullisen tyyrista hupia (n 70 dollaria yo).



Se oli kuitenkin paivaretkemme kohde ja nautimme siella mukavan laama-lounaan toyotan takakontista...yllattavan maukasta oli.

Lounaan jalkeen ihmeteltiin viela avaraa ja hypnotisoivaa aluetta ennen paluuta Uyunin kaupunkiin. Bussi takaisin lahti iltakahdeksalta. Sitten paikallisen tieverkon katastrofaalisuus vasta meidat yllattikin. Tulomatkalla olimme ilmeisesti nukkuneet pahimman yli, mutta menomatkalla tuo ei enaa onnistunutkaan. Ensimmaiset viisi tuntia matkasta olivat, jos ei nyt hirveat niin ainakin aika lahella. Tie oli tasoltaan huono suomalainen mokkitie (siis ei se ensimmainen hiekkatie jolle asfaltilta kaannytaan vaan vasta se seuraava). Tie oli lisaksi taynna noin bussin kokoisia monttuja, jokien yli ei ollut siltoja vaan ne ylitettiin matalimmasta kohdasta, missa se milloinkin sattui olemaan ja kuski tietenkin yritti uutta ennatysta tuolle tiepatkalle. Iskunvaimentimet joko oli rikki jo ennen lahtoa tai sitten ne hajosivat heti lahdon jalkeen. Tarkeinta toki oli etta paasimme ehjina La Paziin asti, mutta jos pitaisi Tampereelta matkustaa Helsinkiin moottoritien vieressa olevia peltoja pitkin niin saattaisi Hameenlinnan kohdalla tulla hieman olo...niin tuli taallakin. Mutta niinkuin sanoin perille paastiin ja kaikki hyvin.

Kaksi kokonaista paivaa oli viela siis La Pazissa jaljella. Kaytettiin ne aika pitkalti kaupungilla kuljailuun ja turhan kraasan ostamiseen. Sen lisaksi paikallisen LAN airlinesin toimiston Gabriela tuli tutuksi kun yritettiin selvittaa miten lentomme La Pazista-Santiagon kautta -Mendozaan onnistuu. Ensimmainen vali on ihan ok, mutta jatkoyhteys Chilesta on viela auki, koska maanjaristyksen vuoksi vain 60 prosenttia lennoista lennetaan normaalisti. Lento lahtee 15 tunnin paasta ja vielakaan ei ole varmaa onko jatkolentomme huomenna vai vasta torstai-aamuna. Noh eikohan se sitten viimeistaan huomenna selvia....


A ja H

Titicaca

Cuscosta paastiin onnellisesti perille Punoon ja sovittiin hostellin yhteydessa olevasta matkatoimistosta parin paivan retki Titicaca-jarvelle. Tarkoitus oli matkustaa venheella ensimmaisena paivana kelluvien saarien kautta Amantani-nimiselle maasaarelle, jossa tiedossa yopyminen ja seuraavana paivana Taquilen kautta takaisin. Kaiken kaikkiaan leppoisan ja mielenkiintoisen kuuloinen reissu.

Aamulla vaantaydyttiin sangyista ylos 06.30 ja pienen aamupalan jalkeen satamaan ja oman veneen etsintaan. Loytyihan se lopulta ja mukavan oloinen porukkakin saatiin matkaseuraksi. Nuoria ja vanhoja, eurooppalaisia ja argentiinalaisia seka yksi valtavan sekava, mutta aarettoman hauska kolumbialainen kaveri. Jouduttiin sitten viela opaskin ottamaan mukaan.



Ensimmainen pysahdys Inkojen pyhalla jarvella oli Uroksen kelluvat saaret, kelluvat sen vuoksi, etta ne on rakennettu kaislalautoista, jotka siis kelluvat. Ensimmaiset saaret on pykatty kalastuksen helpottamiseksi joskus 5000 vuotta sitten ja niita on silloin ollut n. 20 kappaletta. Nykyaan siella taidetaan kalastaa vahan vahemman ja sen sijaan paaelinkeinona on turistien paalleliimattu viihdyttaminen ja kyyditseminen kaislalautoilla. Mukavan elinkeinon perassa saarien maarakin on jo kolminkertaistunut noin 50-55 valiin ja lisaa kuulemma on tulossa. Viela nykyaankin kaikki saarella kuitenkin valmistetaan tuosta samasta kaislasta, saari, veneet, talot ja ruokanakin sita voi kayttaa eli silla tavalla historian havinaa oli.





Oppaan kanssa meni sukset ristiin sitten heti ensimmaisen infon yhteydessa. Alkuosa meni ihan mukavasti alueen historiaa kerratessa ja laudanrakennustekniikkaa ihmetellessa, mutta kun puhe siirtyi siihen kuinka raskasta lautoilla asuminen on kun asukkaiden pitaa hakea suola, sokeri, vilja, laakkeet ja muuta tarviketta aina Punosta asti ja kuinka tarkeaa on etta ostamme jotain heidan (epaillaan aitoutta) kutomia ja askartelemia tuotteita, jotta heilla on varaa kaikkeen sellaiseen teki mieli olla jo eri mielta. Kahdesta syysta. 1) Ihmiset ovat elaneet rakentamillaan saarilla sen 5000 vuotta ilman turistien apua ja 2) Joutuuhan nyt perkele suomenkin saaristosta ihmiset matkustamaan maalle ostamaan kaikkea tavaraa...ja viela 30 asteen pakkasessa jos hyva tuuri kay. Aika harva kansa sita on taysin omavarainen. Etta sellainen turhautuminen heti reissun alkuun (T:Antti).

Noh, matka jatkui 3,5 tunnin leppoisalla ja hidastempoisella venematkalla Amantanin saarelle. Amantanin saarella meita oli vastassa paikallisia asukkaita, joiden mukaan hajauduttiin lounaalle ja majapaikan valmisteluun. Meidan "host"-perheeksi sattui Juana ja Jose nimiset vanhat ihmiset joiden ylakertaan saimme majoittua. Majoitus oli olosuhteisiin nahden jopa inhimillinen ja sanky vuorattu lampiman nakoisilla taljoilla joten mikas siina. Lounaaksi oli kasviskeittoa, pastaa, perunaa ja paistettu kananmuna.....mmm mmmm. Iltapaivan ohjelmaan kuului lisaksi tutustuminen Pachamama (maan aiti) ja Pachatata (maanisa) temppeleihin saaren korkeimmilla kohdilla. Sanotaanko, etta kyseessa oli kivista kasatut neliot, joiden sisalle ei saanut menna, koska ne kerasivat energiaa ensi helmikuun San Sebastianin juhlallisuuksiin. Kivasti menee Inkojen, alkuperaiskansojen ja katolisen kirkon uskot sekaisin...Maisemat oli toki komeita



Paluumatkalla piti viela pysahtya pelailemaan jalkapalloa paikallisten kanssa....aika lyhyella vaihdolla joutuu taalla 3600 metrissa menemaan...

Temppelikierroksen jalkeen vaellettiin taas majoitukselle, jossa Juana oli pieneen keittioonsa rakentanut paivallisen. Kasviskeittoa, pastaa, perunaa ja siina se. Keskustelu ei kauheasti auennut, silla Juana puhui vain quechuaa ja Jose osasi sen verran espanjaa etta me ei enaa ymmarretty, mukavaa oli kuitenkin.

Illaksi sonnustauduttiin paikallisiin juhlatamineisiin ja painuttiin opettelemaan paikallista tanssia. Tunnelma oli kohtuullisen hypnoottinen pienessa peltikattoisessa hallissa, jossa maalattia pölisi kun venekuntamme ja perheen asukit aloittivat remuamisen.






Ilmapiiria masensi hieman ehka surkeimmat muusikot mita olemme koskaan kuulleet. Enemman tuli vaaria kuin oikeita nuotteja kitarasta ja erilaisista puhallin soittimista, mutta tanssi vain jatkui. Ajateltiin, etta jos suomessa koittaa rahapula niin voidaan tehda niin, etta Antti soittaa kannelta ja Hannele laulaa jotain perinteisia kalevalalaisia savelmia aivan pain honkia ja pyydetaan siita sitten saksalaisturisteilta tippia ja selitetaan, etta tama on nyt sita perinteista Suomea. Ei saa silti masentua erittain hauskaa oli....

Aamulla oli taas edessa parin tunnin laivamatka Taquilen saarelle, jossa vaellettiin saaren halki, ihmeteltiin kutovia miehia, syotiin kasviskeittoa, pastaa ja perunaa , juteltiin niita naita muiden ihmisten kanssa ja poltettiin niskamme.



Taquilen saarelta matkattiin sitten 3,5 tuntia takaisin Punoon ja hostellin ihanien vesivessojen aareen.

Tulihan nahtya Titicaca-jarvea kahden paivan ajan. Hienoja maisemia, puhdasta ilmaa ja ystavallisia ihmisia.





Saarilla paastiin paikallisten asumusta ihmettelemaan ja vaikka kyseessa turistimatka olikin, niin tuskin muuten olisimme nain lahelle paikallista elamaa paasseet.



A ja H

Cusco-Puno

Alkuun yksi kuva Cuscosta....



Ja se siita sitten.....

Cuscosta lahdettiin ihan rehellisella turistibussilla Punoon, Titicaca-jarvelle. Cuscossa jai sairastelun ja maanvyoryn vuoksi inkarauniot nakematta, joten paatettiin ottaa maisemabussi, joka pysahteli sitten eri nahtavyyksilla ja muilla mielenkiintoisilla paikoilla matkan varrella.

Alkumatkasta jouduttiin ajelemaan hiljakseen ja kiertoreitteja, koska oli satanut niin paljon vetta, etta kaikki alavat alueet olivat veden peitossa ja kylissa oli talot romahtaneet sateen seurauksena. Kylien tilalle oli nyt pystytetty telttakylia ihmisten asunnoiksi. Aika surullisen nakoista...



Aikaisen heratyksen jalkeen lahdettiin liikkeelle ja tiedossa oli viisi pysahdysta ja 10h bussissa. Eka pysahdys oli vanha kirkko. Se oli kullalla koristeltu ja ihan hieno. Erikoisuutena siella oli sellainen etta vanhaan aikaan ja ilmeisesti viela nykyaankin rikkaat ihmiset haudattiin/haudataan kirkon kattoon ja seiniin..

Toka pysahdys oli Raqchissa sijaitseva vanha inkatemppelin raunio ja sen ymparilla oleva inkakaupunki.



Temppelin vieressa kulki myos alkuperainen inka trail, joka on siis kulkenut Quitosta (Equador) Tucumaniin (Argentiinan pohjoisosaa). Aikoinaan se on ollut paavayla inkojen valtakunnassa.



Seuraava pysahdys oli perulainen buffetlounas (alpakkaa, kanaa, riisia ja perunaa..). Sielta matka jatkui 4300m korkeuteen vuorille La Rayaan. Antti paasi kuvaan itse alpakan kanssa.






Viimeisena pysahdyspaikkana oli preinkamuseo, jossa lyhyesti seliteltiin mista Inka-kulttuuri on muodostunut ja kuinka se on kehittynyt vuosien varrella. Taytyy sanoa, etta historian opetus on pienen aukon ainakin meidan Inka tietamykseen jattanyt silla oikeasti Inkat ovat olleet vain suuren alkuperaiskansan ylimystoa ja papistoa, jonka lisaksi heidan kulttuurin osasia on ollut olemassa jo tuhansia vuosia Inkoja ennen. Ja me kun luultiin, etta kaikki taalla asuneet on ollut Inkoja ja etta ne on ensimmaisia tanne vaeltaneita ihmisia.....kaikkea sita oppii.

Illalla saavuttiin Punoon ja varattiin heti seuraavaksi paivaksi parin paivan retki Titicaca-jarvelle. Siita sitten seuraavassa......

Cusco-Cusco-Cusco-Cusco.......

Jepulis!

Edellisesta vaelluksesta kun oli toivuttu niin hypattiin yobussiin ja siirryttiin Cuscon kaupunkiin. Entisen Inka-maailman paakaupunginhan piti olla tuon surullisen kuuluisan Macchu Picchu vaelluksen lahtopaikka, mutta on kaupungin ymparistossa paljon muutakin nakemisen arvoista. On inka-raunioita joka puolella kaupunkia. Ollayatambon ja Sacsayhuaman kaltaisia entisia kaupunkeja, white water raftingia edulliseen hintaan, ratsastusretkia kulttuurihistoriallisesti merkittaviin kohteisiin, halpoja niska-hartia hierontoja, ilmaisia salsa-tunteja ja paljon hyvaa, mutta edullista ruokaa.

Suorastaan liikaa mista valita. Ensimmainen paiva mietittiin missa jarjestyksessa mennaan ja ajateltiin aloittaa ratsastamalla.

Seuraava paiva koitti ja kaiken edellisen hehkutuksen sai heittaa tunkiolle, sen sijaan joku oli paattanyt meidan puolesta, etta A makaa kuumeessa hostellin sangyssa 4 vuorokautta ja O2 medical centerin sangylla yhden vuorokauden. Hannelelle oli taas suunniteltu Poweraden, veden ja muiden nestemaisten tuotteiden kantamista muulin lailla kaupasta.

Siina sita sitten toivuttiin. Ei tarvitse kenenkaan huolestua, nyt kaikki hyvin ja vointi kohdallaan. Ratkaisu loytyi i.v. antibiootista.

Ei tosiaan tiedeta mika ihmeen Inka jumala Cuscossa on meille suuttunut kaikkine maanvyoryineen ja muineen, mutta ei jaaty sen enempaa ottamaan selvaa vaan matka jatkuu kohti Titicacaa...toivotaan parempaa onnea.


A ja H


ps. Ei niin huonoa ettei jotain hyvaakin, hostellilla nakyi olympialaiset ja sen lisaksi tiedetaan tasan tarkkaa minkalaisia vatsalihaslaitteita paikallinen Tv-shop myy...

p.p.s taalla on muuten Tv-shopissa myynnissa lisaksi aivan alyton hiuskiinnike joka sopii morsiammien nutturaan yhta hyvin kuin lenkillekin.....vapise hainhammas.