Syydetaan nyt naita teksteja tanne kun ollaan terveina ja koneet tuntuu toimivan. Punosta siirryttiin Titicaca-retken jalkeen bussilla Bolivian puolelle ja La Pazin kaupunkiin. Bussimatka varmistui vasta lahtoaamuna silla muutaman paivan ajan ennen lahtoa Bolivian bussi/taksi/rekka/kollektivo ja muut kuljettajat olivat lakossa. Lakko oli alkanut ilmeisen rauhallisesti, mutta hyvin pian oli alkanut ilmaantua levottomuuksia kuten tiesulkuja, autojen kivityksia ja muita. Useita mellakoitsijoita oli pidatetty ja se aiheutti vain lisaa levottomuutta. Onneksi paikalliset viranomaiset ja kuskit paasivat juuri meidan lahtoaamuna sopuun ja liikenne palasi normaaliksi. Lakon ja mielenosoitusten syy ei kauhean luottamusta herattava ollut, silla hallitus kielsi aiemmin humalassa ajamisen eika se paikallisten ammattiautoilijoiden pirtaan sitten sopinut.....etta sellaista.
Punosta rajalle matka kesti muutaman tunnin ja kohtuullisen valjien rajamuodollisuuksien jalkeen hypattiin isosta bussista Hiacen kyytiin ja ajeltiin 20 minuutin matka rajalta Bolivian puolelle Copacabanan kylaan. Sielta matka jatkui paikallisen mittapuun mukaan mukavalla bussilla maailman korkeimpaan paakaupunkiin La Paziin. Matkalla piti myos paikallista lossia hieman kayttaa.....
Eraanlaisen kanjonin pohjalla oleva miljoonakaupunki karsii kylla kovasti kapeista kaduista, liiallisesta liikenteesta ja huonolaatuisesta ilmasta, mutta muuten mielenkiintoisen oloinen paikka.
Seuraava paiva pyorittiin keskustan alueella, syotiin kolmen ruokalajin lounaat eurolla, ostettiin halpoja mustan porssin tuotteita ja ihmeteltiin kaupungin menoa. Illalla hypattiin yobussiin ja lahdettiin katsomaan maailman suurinta suola-aavikkoa Uyunin kaupungin lahelle. Aavikolle jarjestetaan paivan retkia ja 3 paivan retkia. Olisimme ilman muuta viettaneet alueella tuon 3 paivaa, mutta sairastelun ja lentolipussa olevan tekstin "lentoyhtio varaa oikeuden muutoksiin" vuoksi aikamme Boliviassa oli hyvin rajallinen eika kolmen paivan retki ollut mahdollinen. Jouduimme siis ajamaan La Pazista 12 tunnin bussimatkan aavikolle, tekemaan paivan retken ja ajamaan yobussilla jalleen takaisin La Paziin. Rankkaa, mutta antoisaa. Ensimmainen bussimatka sujui kohtuullisesti, tiet olivat auki ja matka taittui aamuun asti mukavasti nukkuen. Perilla oli aikaa nauttia aamupalaa (puuroa!!!!) ennen nelivedon kyytiin hyppaamista ja aavikolle ajelua.
Paivaretki alkoi nerokkaasti junien "hautausmaalta", jonne kaikki Bolivian ensimmaiset junat on jatetty ruostumaan....taman jalkeen luvassa oli perinteinen matkamuisto myymala, jonka erikoisuutena oli yllattaen suolasta tehdyt esineet, kuten maustekupit yms. Ei ostettu sitten niitakaan.
Junien hatausmaalta.....
Taman jalkeen paastiin itse asiaan eli aavikolle. Valkoisen valtavan pinnan paalle oli yon aikana satanut muutaman sentin kerros vetta (joo vaikka aavikolla ollaankin), joka luo nayttavia optisia harhoja ja havittaa taydellisesti syvyysnaon. Kaikenlaisia hassuttelukuvia yritettiin ottaa, mutta huonosti nayttivat onnistuneen kun jalkikateen niita ihmeteltiin.....syytetaan vaikka huonoa kameraa.
Aavikon reunalla on myos kokonaan suolasta tehty hotelli, jossa yopyminen on kohtuullisen tyyrista hupia (n 70 dollaria yo).
Se oli kuitenkin paivaretkemme kohde ja nautimme siella mukavan laama-lounaan toyotan takakontista...yllattavan maukasta oli.
Lounaan jalkeen ihmeteltiin viela avaraa ja hypnotisoivaa aluetta ennen paluuta Uyunin kaupunkiin. Bussi takaisin lahti iltakahdeksalta. Sitten paikallisen tieverkon katastrofaalisuus vasta meidat yllattikin. Tulomatkalla olimme ilmeisesti nukkuneet pahimman yli, mutta menomatkalla tuo ei enaa onnistunutkaan. Ensimmaiset viisi tuntia matkasta olivat, jos ei nyt hirveat niin ainakin aika lahella. Tie oli tasoltaan huono suomalainen mokkitie (siis ei se ensimmainen hiekkatie jolle asfaltilta kaannytaan vaan vasta se seuraava). Tie oli lisaksi taynna noin bussin kokoisia monttuja, jokien yli ei ollut siltoja vaan ne ylitettiin matalimmasta kohdasta, missa se milloinkin sattui olemaan ja kuski tietenkin yritti uutta ennatysta tuolle tiepatkalle. Iskunvaimentimet joko oli rikki jo ennen lahtoa tai sitten ne hajosivat heti lahdon jalkeen. Tarkeinta toki oli etta paasimme ehjina La Paziin asti, mutta jos pitaisi Tampereelta matkustaa Helsinkiin moottoritien vieressa olevia peltoja pitkin niin saattaisi Hameenlinnan kohdalla tulla hieman olo...niin tuli taallakin. Mutta niinkuin sanoin perille paastiin ja kaikki hyvin.
Kaksi kokonaista paivaa oli viela siis La Pazissa jaljella. Kaytettiin ne aika pitkalti kaupungilla kuljailuun ja turhan kraasan ostamiseen. Sen lisaksi paikallisen LAN airlinesin toimiston Gabriela tuli tutuksi kun yritettiin selvittaa miten lentomme La Pazista-Santiagon kautta -Mendozaan onnistuu. Ensimmainen vali on ihan ok, mutta jatkoyhteys Chilesta on viela auki, koska maanjaristyksen vuoksi vain 60 prosenttia lennoista lennetaan normaalisti. Lento lahtee 15 tunnin paasta ja vielakaan ei ole varmaa onko jatkolentomme huomenna vai vasta torstai-aamuna. Noh eikohan se sitten viimeistaan huomenna selvia....
A ja H
Heipas,
VastaaPoistaUPEITA kuvia!!! Noista saatte tehtyä hienot julisteet, kun palaatte:) Jopa kuvatoimistot voisivat olla kiinnostuneita! Oikeasti!
Hauskaa, mutta turvallista matkan jatkoa!
Taina